Prologi: Menimme Haukkukeitaalle. Pistin takataskuun Sheba-purkin. Tarkoituksena oli tehdä seuraaminen remmissä sekä vapaana, luoksetulo ja mahdollisesti vielä pätkä seuraamista ja Taika saisi sitten purkin superyllätysherkkuna hienosta toiminnasta. Asenteeni oli kunnossa ja jämäkkä. Treenit eivät kuitenkaan menneet suunnitelmien mukaan: T hidasteli seuraamisessa, perusasento oli niin takana, etten nähnyt Taikaa ja perusasentoja jäi puuttumaan. Teimme kuitenkin molemmat seuraamiset ja luoksetulon ja sitten tein vielä pätkän seuraamista ja T sai sitten purkin hetkellä, jolloin homma meni siedettävästi. Taikan motivaatiopula pisti minut mietteliääksi ja täytyy tunnustaa, että kotimatkalla tirautin pari kyyneltä.Nyt otan antropomorfiseen ajatusmallin: "Aina ei vaan huvita ja se on ihan ok!"
Pääsääntöisesti tykkäämme molemmat tokosta ja T on treenatessa innoissaan. Yritän koko ajan parantaa treenimenetelmiäni ja hakea suorituksiin intoa, mutta jos jonain päivänä ei huvita, niin se on ihan ok ja sitten ei treenata väkisin vaan mennään kotiin!
Olen saanut ohjeeksi "pöläyttää Taikan tottelemaan". Varmasti toimiva neuvo, mutta minusta ei ole tuohon. Toinen tapa olisi treenata supertieteellisesti ja suunnitelmallisesti, samalla tavalla kuin vaikka pommikyyhkysiä koulutettiin II maailmansodan aikana, mutta en osaa siitäkään. Kolmas tapa olisi mennä itse psykiatrille asennemuutokseen, ettei herkän Taikan tarvitsisi kärsiä mun tunnetiloista, mutta en tunne tarvetta siihenkään. Aina ei vaan huvita :)
Epilogi: Kurjan alun jälkeen meillä oli siellä kentällä hauskaa. Harjoittelimme nopeita maahanmenoja, löysimme seuraamiseen oikeanlaista tsemppiä ja leikimme pysähtymislekkiä pallon kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti